Tulisiko jääkiekon MM-kisat pelata joka vuosi?




MM-kisat ovat yksi varmimmista kevään merkeistä joka vuosi. Joka ikinen vuosi alkaa myös puhe siitä, onko mitään järkeä pelata näitä karkeloita aina vuoden välein. Moni vertaa samalla kisojen usein pelaamista jalkapallon mm-kisoihin ja olympialaisiin. Jääkiekko kuitenkin tarvitsee kisoja joka vuosi.


Iso ero esim. olympialaisiin ja futikseen on se, ettei jääkiekon kansvainvälisissä peleissä ole samanlaista jatkumoa kisojen välillä. Futiksessa pelataan koko aika tärkeitä karsintapelejä, olympialaisia varten tulee antaa koko aika näyttöä tai paikka jää saamatta. Jääkiekossa sarjat ovat melko kiinteitä, sillä vain 2 heikointa tippuu pois. Näin ollen nämä huiput eivät joudu koskaan karsimaan paikastaan. Kuka jaksaisi esim. 2 vuotta odottaa, että saadaan nähdä oikeasti merkityksellisiä maajoukkueotteluita? Yleinen kiinnostus kv-peleihin laskisi varmasti. Kiinnostuksen laskiessa myös taso laskee usein, esim. nousevissa kiekkomaissa ei välttämättä voitaisi saada minkäänlaista lätkäbuustia aikaiseksi. Onhan se jo aiemminkin nähty, että yllätys yksissä kisoissa lisää huomattavasti harrastajien määrää!

Lisäksi IIHF:llä on paineita pitää kisat joka vuosi. Ne ovat ensinnäkin aivan valtava tulonlähde ja oikeastaan suurin yksittäinen tulonlähde koko vuonna. Joka vuosi kisat täyttävät kassan ja IIHF:n laaja organisaatio pystyy taas pyörimään pidempään. IIHF ei pyörisi ilman kisoja, tosin jos kisat eivät olisi jokavuotiset ja järkevä kv-systeemi saataisiin tehtyä kisojen väliin, niin tulot saattaisivat pysyä siedettävinä. Tuskin he haluavat kuitenkaan luopua tällaisesta rahasammosta. Rahan lisäksi IIHF:llä on paineita pitää kv-pelit (MM/olympialaiset) tärkeimpänä yksittäisenä tapahtumana. NHL ja nyt myös KHL ovat erittäin kiinnostavia ja houkuttelevat yleisöä. Mm-kisaformaatti saattaa jäädä näiden alle, mikäli kisoja ei ole tarpeeksi usein.

Yksi tärkeä syy on myös yleisön mielenkiinto. Jos lehterit olisivat tyhjät ja joukkueet koostuisivat oikeasti mestis-tason miehistä, ymmärtäisin kisojen vähentämishalut. Nyt kuitenkin kaikki "kovemmat" pelit houkuttivat lehtereille paljon yleisöä, toki useampi ihminen olisi tullut, mikäli lippujen hinnat olisivat olleet esim. opiskelijoille inhimilliset. Kansa nauttii ja jokavuotisuus tarjoaa mahdollisuudet useammalle, pienemmällekin taholle ylläpitää kisat. Ensi vuonna mennään Valko-Venäjälle, minne tuskin mentäisiin jos kisat olisivat esim. 4 vuoden välein. Samalla myös kisoja takaisin Suomeen voitaisiin joutua odottamaan montakymmentä vuotta.

Toki jotkin tekijät myös puoltavat kisojen vähentämistä. Muun muassa NHL-pelaajien ja kaikkien huippujen kato ei palvele maailmanmestaruustitteliä täydellä tavalla. Myös olympiavuonna olisi tarve pohtia, kannattaako pelata kahdet arvokisat. Syitä löytyisi muitakin, mutta en niitä ala nyt eritellä tähän. Tämän tekstin on tarkoitus puolustaa kisojen jokavuotisuutta. Itselleni ne ovat olleet junnusta asti vuoden kohokohta. Niitä on tullut odotettua ja Suomen puolella olen eläytynyt alusta alkaen. Myös yllätyksiä on ollut hauska katsella. Ja yllätyksiähän voi syntyä, kun pikkumailla on parhaat mukana ja muilta terävin kärki puuttuu.

Hyvää kesää, palaan vielä yhden tekstin muodossa MM-kisateemaan ja lupaan sen jälkeen jättää teidät rauhaan. Ainakin ensi vuoteen asti.

Tunnisteet: